tiistai 27. tammikuuta 2015

Iglun tekoa suomessa

Iglun tekoa suomessa



Lähdimme Tampereen Etapilta 21.01.15 harjoittelemaan iglun rakentamista, laitteen nimeltä Iceboxin avulla. (ODOTUKSET LEIRISTÄ JA IGLUN TEOSTA....)

Ja paikka jossa harjoitimme tämän laitteen käyttöä sijaitsi Kurussa, Rajalan leirikeskuksessa. Saavuttuamme paikalle purimme autoista tavaramme ja igluntekovälineet ja, ja lähdimme etsimään sopivaa rakennuspaikkaa Iglumestari Matin avustuksella. 

Löydettyämme sopiva paikka, aloimme tasaamaan alustaa sopivan leveäksi sekä korkeaksi jotta iglua mahtuisi rakentamaan ja että se mahtuisi siihen sopivasti. Kun maa oli tasainen niin keräsimme lunta kasaksi ja aloimme hienontamaan sitä hakkaamalla lapionterillä lumikasaan, koska se oli pakkaslunta niin teimme siitä siitä mahdollisimman sokerista jotta sitä olisi helpompi painella Icebox muottiin josta kerron seuraavaksi hieman tarkemmin.


 
Oheisessa kuvassa on siis Icebox-laite jonka avulla teimme iglumuotteja. 

Laite toimii niin että ensiksi mitoitamme varren sopivan pitkäksi ja asetamme kepissä olevan punaisen muovipiikin hankeen kiinni. Jonka jälkeen testaamme että muotti on sopivassa linjassa liikuttamalla se kerran halkaisijansa ympäri. Sen jälkeen alamme lappaamaan lunta pikkuhiljaa muotin sisälle ja samalla yksi henkilö tiivistää lunta painamalla sitä jotta lumet tarrautuisivat paremmin kiinni eikä sitten muotin siirtäessä hajoaisia. Ensimmäisiin muotteihin laitettiin melko vähän lunta ja jokaisen jälkeen aina lisättiin seuraavan enemmän mitä aikaisemmassa oli, jotta saimme sopivan kaaren jotta seuraavan iglukerroksen tekeminen olisi helpompaa. Iglua siis rakennettiin spiraalinmuotoisesti eikä siis tehty erillisiä paloja vaan kaikki palat olivat yhtenäisiä. 


Iglun valmistus oli työlästä hommaa, lunta piti lapata kolmisen tonnia per iglu joten sitä oli aina muutama henkilö lappaamassa kottikärryyn ja valmiiksi hienontamassa jotta muottien teko sitten onnistuisi nopeammin iglun luona työskenteleviltä.

Katon rakennuksen vaiheessa Iceboxista irrotettiin etusäinämä jotta lunta olisi helpompi lisätä sisälle paremmin sekä muotin siirtäminen ja katon valmistus hoituisi nopeammin. Pienemmän iglun teossa tuli pieniä pulmia, koska Iceboxin vartta oli ilmeisesti nostettu hieman myöhempaan kuin piti joten täytyi hieman soveltaa ja rakentaa loppuosio käsin ilman muottia. Ja koska sitä rakensi yksi ihminen sisältä käsin täytyis igluun tehdä oviaukki jotta saataisiin hänet ulos sieltä. 

Oviaukon rakentaminen tehtiin niin että kun iglu oli rakennettu mäen reunalla ja sen alla oli jo kerro lunta niin aloimme kaivamaan mäenreunaa pitkin tunnelia joka siis meni iglun alta sisälle. Oviaukko tulee sen takia alle jotta kylmä tuuli ei pääsisi niin helposti sisälle ja siellä olisi sitten huomattavasti mukavempi nukkua. Sisällä oli noin 0 astetta lämpöä, mutta verrattuna ulkoilmaan jossa oli -20 astetta niin hyvin tämä rakennelma eristää kylmäntuloa sisätiloihin.

Iglua eristettiin myös sisältä laittamalla lattialle suuri maavaate joka peitti koko lattian sekä 8-10 telttapatjaa sen päälle jotta maan kylmyys ei kalvaisi iglussa asustavia/nukkuvia. Sekä oviaukon eteen tuli yksi maavaate roikkumaan joka myös auttoi eristämään kylmän viiman pääsyä sisälle.



(fiilikset iglun teosta sekä ryhmän toimivuudesta)

Leiriläisten mielestä leiri oli kiva ja onnistunut. Ruoka oli hyvää, saunassa sai hyvät löylyt ja iglun rakentaminen oli mukavaa. Ryhmässä toiminta oli luontevaa ja kaikki osallistuivat ahkerasti. Ulkona nukkuneiden mielestä iglussa yöpyminen oli viileän miellyttävä kokemus.

Iglun rakentamisen raktiikka on ryhmävoima. Koska oli mme kaikki ensikertalaisia iglun rakentamisessa, seurasimme maestro Matin ohjeita ja lopulta kokoi prosess sujui yllättävän helposti. Pimeän tullessa jouduimme turvautumaan otsalamppuijim. Porukka kommentoi rakentamista yleisesti mukavana hyötyliikuntana ja yhdessä tekemisenä, sekä useat sanoivat, jopa nyt pitävänsä talvea mukavampana. Ei talven tartte pelkästään sisällä istumista olla; igly pystyyn ja sinne yöksi!

Katso video alempaa.












maanantai 19. tammikuuta 2015

    

   Luontopolun ensiaskeleet



Aamut alkaa klo. 9.00 aamupalalla ja tuumitaan vähän päivän fiiliksiä, erilaisten fiilisnaamakuvien tai luontokuvien avulla. Samalla käydään läpi päivän ohjelmaa.


Alku viikko meni tutustumis hommisa; tutusletiin siinä taloon ja sen tapoihin sekä eri pajoihin ja meidän
fantsuun porukkaan erillaisin leikein ja luotiin tiimihenkeä Pyryn ja Paunun kanssa.




 Tiistaina suunniteltiin neitsytmatkaa luontoäidin syleilyyn. Miettiin ruokaa jota valmistaisimme Kirskaanniemessa joka sijaitsee Höytämönjärven rannalla. Siellä on useampi nuotiopaikka ja pari laavua sekä polttopuuta metsähallituksen puolesta. Ruokatarpeet hankimme läheisestä Prismasta, ja esivalmistimme ne seuraavaa päivää varten sekä pakkasimme muut leirivälineet matka valmiuteen.


Keskiviikkoaamuna vedettiin aamukahvit kurkusta alas ja pari leipää ja sit kamat autoon ja menoks. Maskottina mukana oli Aino koira!!



Saavuttuamme perille Kirskaanniemelle, purimme autosta leirikamppeet ja lähdimme kävelemään kohti Höytämönjärveä. Paikkalle päästyämme purimme tavarat laavulle ja teimme pareittain nuotion kosteista puista. Kaikki saivat notskin roihuamaan.






Nuotiolla teimme linssiperunasoppaa ja kuumaa kaakaota kyytipojaks. omomom slurps!!!



Mahat täynnä linssisoppaa ryhdyimme leikkimään sokeaa ja opasta, eli yksi ohjaa muita joilla on silmät sidottuna pitkin pöpelikköä. Joku tais kutsua tätä luottamusharjoitukseksi.






Ja retken lopuksi pelattiin frisbeesotaa jonka jälkeen purettiin leirikamppeet ja lähettiin talsimaan takasi autoille.

Reissu meni mukavasti, kaikki osasi sytyttää nuotion, paitsi Valtteri. Sää oli ihan ok, lämpö pyöri nollassa.


Torjantaaki: teoreettinenpäivä. Leirivarusteisiin tutustumista ja kaikki olivat niin innoissaan!!





Kävimme läpi eri välineitä ja mitä hyötyä niistä olisi meille kun olemme luonnon armoilla. esim. makuupussi on kätevä ettei tarvii lumihangessa nukkua, ja monia muita jänniä vempeleitä. Puhuimme jonkin verran kylmältä ja kosteudelta suojautumisesta. Mietimmme mitkä varusteet on hyvä olla repussa retkeä varten. esimerkiksi tulentekovälineet, vettä ja puukko jne...


Perjantai oli lyhyt päivä. Aamulla oli blogikoulutusta jossa käytiin perusasiat läpi. Tämän jälkeen lähdettiin ulos lekkimään robottia ja käveltiin ratinaan vilkaisemaan kuntosalia jossa voi käydä muutaman kerrän viikossa. Siitäpä sitten viikonlopun viettoon!!