Maanantaina meillä jatkui EA1 -kurssi, joka alkoi jo perjantaina. Paketoimme toistemme päitä, käärimme toisiamme foliopeittoihin, lastotimme jalkoja ja sen semmoisia juttuja, tietenki elvyytystäkin harjoitimme. Kaikki pääsivät koekeesta läpi ja ovat nykyään virallisia elvyyttäjiä. Ruokatauolla kaikki taisivat innostua vielä katselemaan auringonpimennystä, joka oli 80-90%, joka näkyy seuraavan kerran 100 vuoden päästä.
Tiistaina suunittelimme torstaipäivän tulevaa leiriämme hieman ja iltapäivästä kävimme tutustumassa Ahlmanin tilalla. Ahlman oli hieno, navetalle haiseva paikka, jossa oli opiskelijaeläimiä. Paikka oli niin inspiroiva, että kaksi haki sinne jopa kouluun tulevan syksyn opintoihin. Tutustuimme tilan monenlaisiin elikoihin. Näimme mm. lehmiä, vuohia, lampaita ja pieneläimiä.
Keskiviikkona meillä oli seuraavan päivän retkisuunitelua, joka oli kokonaan meidän pajalaisten suunittelema, eli ohjaajat ei neuvonu sekuntiakaan mitä piti tehdä. Toteutimme perinteiset turvallisuuussuunitelman, ruokasuunitelman sekä sen mihin päädymme retkeilemään.
Torstaina toteutimme kovalla suunitelulla valmistetun retkemme, joka sijottui Housusuolle, Kämmenniemeen, joka on noin 15 kilometriä Tampereen keskustasta. Retkellä oli todella leppoisa tunnelma tekemisien puitteissa. Nuotion sytytys, ruuan teko ja sen rankempia hommia ei tainnut ollakkaan. Kahvit ja teet unohdimme ottaa mukaan, joten säästyimme myös tiskeiltä ja yliaktiivisuudesta. Aatu, Pete ja Hanna otteli perinteisesti valokuvia ympäristöstä ja Pete onnistui vajoamaan toisella jalallaan lampeen täydellisen valokuvan metsästyksen aikana, jonka johdosta hänen sukka paloi nuotiossa, kun se sinne lensi toisen kastumis kerran jälkeen. Kenkäkin hieman paloi sitä kuivatellessa ja kutistui koolla. Mutta myönteisin mielin jatkoimme eteenpäin kohti Etappia.
Perjantaina oli vapaapäivä, jolloin kaikki olivat leppoisinmielin kotona rentoutumassa ja nauttimassa päivästä, kukin omalla tavallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti